Yhdistyksen hallitus

Kari Ojala

Riitta Laakio
Heli Varpe (hallituksen jäsen 2016-) on reilu parikymppinen syntyjään turkulainen, mutta nykyään tamperelaistunut melkein-lääkäri. Heli rakastui Tansaniaan 18-vuotiaana keväällä 2013 tehdessään vapaaehtoistyötä orpokodissa Ilembulassa, ja palasikin jo saman vuoden syksynä Tansaniaan, sillä kertaa Mufindiin. Ja uudelleen taas muutamaa vuotta myöhemmin. Lieneekin siis selvää, että Tansania on vienyt osan sydämestä, ja sinne on palattava uudelleen. Sillä aikaa Mufindin Ystävät on hyvä keino lievittää ikävää ja osallistua alueen auttamiseen.

Visa Kuusikallio (hallituksen jäsen 2017-) on 50-vuotias sosionomi (YAMK) Järvenpäästä. Asui vaimonsa Katrin kanssa vuosina 2013-2016 Tansanian Morogorossa ja Arushassa. Visan tavoitteena yhdistyksen hallituksen jäsenenä on edistää Mufindin ystävien työtä ja hallinnoida sen alaista pienimuotoista koulutuksen tukiohjelmaa Mafingan lastenkodin orvoille nuorille. Hän vierailee edelleen säännöllisesti Tansaniassa ja on tukemassa muutamia pieniä suomalaishankkeita kokemuksellaan.

Tarja Tuohioja (hallituksen jäsen 2018-) on eläkkeellä oleva matematiikan ja tietotekniikan lehtori, ruustinna, kolmen aikuisen lapsen äiti ja kahdeksan lapsenlapsen isoäiti. Hän toimi lähes koko työuransa Kauniaisten peruskoulun ja lukion lehtorina. Tansania tuli läheiseksi ystävien lähdettyä sinne lähetystyöhön. Vierailu heidän kodissaan Iringassa ja tutustuminen Tumainin yliopistoon avasivat uuden näkökulman afrikkalaiseen elämään. Tarja ja miehensä Pauli vierailivat myös Ilembulassa, jossa kohtasivat ensimmäistä kertaa Leena Pasasen. Leenan sydämellinen tapa vastaanottaa vieraat ja rakkaus työssään kohtaamiinsa ihmisiin, olivat niin vahva kokemus, että syntyi halu olla mukana tukemassa Leenan työtä. Mufindissa Tarja ei ole vielä käynyt, mutta Mufindin ja Mafingan orpojen elämään hän haluaa vaikuttaa: lasten pääsy kouluun mahdollistaa nuoren oman elämän ja koko lähipiirin kehittämisen.
Leena Pasanen (hallituksen jäsen 2019- ) on työskennellyt Ilembulan sairaalan lastenlääkärinä vuosina 1981 - 2013, työnantajanaan Suomen Lähetysseura. Vuoden 2008 lopusta Leena oli osa-aikaeläkkeellä, ja työskenteli viimeiset työvuotensa siten, että kymmenen päivää kuukaudesta kului Mufindissa vapaaehtoistyössä. Hän hoiti jo tuolloin Foxes’ NGO:n perustaman Lastenkylän lapsia ja teki kotikäyntityötä projektiin kuuluvissa kuudessatoista kylässä.
Eläköitymisensä jälkeen Leena on ollut vuosittain 5-6kk Mufindissa vapaaehtoistyössä ja asuu talossaan Lastenkylän välittömässä läheisyydessä. Suomessa ollessaan hän pitää aktiivisesti yhteyttä Lastenkylän työntekijöihin WhatsAppin välityksellä.

Jukka Kulmalahti (hallituksen jäsen 2022-) on 45-vuotias suunnitelijana työskentelevä autoteknikko Padasjoelta. Hän on vieraillut Tansaniassa perheensä kanssa viisi kertaa, mukaan lukien vapaaehtoistyöjaksot vuosina 2020 ja 2021. Jukka kiinnostui Tansaniasta vaimonsa Alexandran tekemän vapaaehtoistyön kautta ja pian hän jo itsekin oli aktiivisesti mukana Mufindin paikallisen toiminnan auttamisessa ja kehittämisessä. Tansaniassa hänellä on tarkoitus vierailla edelleen vapaaehtoistyössä perheensä kanssa ja tulevaisuudessa toivottavasti pidempiäkin jaksoja asuen Iayayn kylässä rakenteilla olevassa talossaan.