Uutiset

17.4.2015 Kevätkokouksen päätöksiä

Kokouksessa hyväksyttiin toimintakertomus ja tilinpäätös vuodelta 2015 sekä myönnettiin tilivelvollisille vastuuvapaus. Marraskuussa edesmenneen hallituksen jäsenen Outi Karhusen tilalle jäljelle olevaksi kaudeksi 2016-2017 valittiin Heli Varpe.

25.10.2015 Syyskokouksen päätöksiä

Syyskokous valitsi entisen puheenjohtajan jatkamaan v. 2016. Erovuoroiset hallituksen jäsenet valittiin uudelleen vuosiksi 2016-2017. Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2016 hyväksyttiin jäsenille lähetetyn kokouskutsun liitteiden mukaisina. Liittymismaksu ja jäsenmaksu pidettiin ennallaan (10 € ja 20 €).

10.4.2015 Kioskituotteita saatavilla

Kioskissa on nyt myynnissä Mufindin ja Iringan alueen tuotteita. Käy katsomassa ja ota sähköpostitse yhteys nuoriin, jotka huolehtivat tuotteiden myynnistä.

20.3.2015 Äidiltä toiselle -projekti käynnistyy

Kuvassa vuoden 2015 äitiysavustuspakkaus

Äidiltä toiselle -projektin ideana on kierrättää tarpeettomaksi käyneitä äitiyspakkauksia oman lapsen "kasvettua ulos" pakkauksen vaatteista. Äitien toivotaan lahjoittavan pakkaukset sisältöineen. Pakkaukset kuljetetaan Mufindiin, jossa ne jaetaan uudelleenkäyttöön, kun äiti on käynyt HIV-testissä, joka on siis edellytyksenä pakkauksen saamiselle. Projektin on ideoinut ja sitä johtaa Ella Vahtiala. Lue lisää projektista täältä.

19.3.2015 Vierasmaja ja sauna edistyvät

Saamansa testamenttilahjoituksen turvin rakennutamme Mapeme-talon (Leenan talon) läheisyyteen vieraileville vapaaehtoisille vierasmajan, jossa on kaksi  kahden hengen vierashuonetta kylpyhuoneineen. Samoin suomalaisten - ja vähän muidenkin - kaipaama sauna nousee vierasmajan läheisyyteen.

Vierastalon seinät nousevat

Sauna vesikattovaiheessa

Jyväskylän Normaalikoulun oppilaiden huppariprojekti keväällä 2015

Norssin seiskaluokkalaisten tekstiilityön opetussuunnitelmaan kuuluu vaatteen valmistaminen. Oppilaille ehdotettiin, että tehtäisiin huppari, ei omaan käyttöön vaan hyväntekeväisyyteen. Kohteeksi valikoitui Igodan lapsikylän lapset. Ensimmäiset parikymmentä hupparia pääsivät perille Iringaan matkalla olleiden nuorten mukana maaliskuussa. Loput toimitetaan sopivassa yhteydessä. Huppareiden taskuista löytyi pieniä yllätyksiä vastaanottajille.

Ompelimo työn touhussa

Huppareita syntyy