Opiskelijatuki -ohjelma

Kuvateksti

Lastenkylän lapset käyvät kaikki koulua, esikoulussa, lastentarhassa, ala-asteella, yläasteella tai yliopistossa. Opiskelijatuki ulottuu myös kylän riskinuorisoon, joihin käsittää opiskelijat jotka eivät ole orpoja, mutta ovat lupaavia ja tarvitsevat apua koulumaksujen suorittamiseksi. Tuemme kaikkien lasten opiskelua lahjoittajilta saamillamme varoilla. Lasta kohden tuki on pieni verrattuna siihen hyötyyn, minkä lapsi saa. Tuella voidaan kattaa mm. koulumaksuja, koulutarvikkeita, koulupukuja, lounaita ja kuljetuksia kouluun ja koulusta. Kaikki tukea saavat yläasteen oppilaat osallistuvat työohjelmaan. Ohjelma rakentuu periaatteelle, että lahja (tuki) ilman vastalahjaa (työpanosta) kasvattaa laiskuutta. Oppilaat suorittavat kulttuuriin sopivia ja ikään soveltuvia askareita maksuksi koulutarpeista kuten he tekisivät myös perheissään kylissä. Esimerkiksi viikonloppuisin yläasteen oppilaat voi löytää työssä puutarhoissa, lastenkylän keittiöissä tai toimistoapuna. Opiskelijatuki-ohjelma on erinomainen tapa saada oppilaat ottamaan opiskelunsa ohjat itselle.

Kuvateksti